Ovulaatio - Mikä se on?
Naisen tavanomaisin kuukautiskierron pituus on 23-35 vuorokautta. Ovulaatio tapahtuu siis käytännössä noin 10-12 kertaa vuodessa. Kuukautiskierron alussa tulevat kuukautiset. Kuukautiskierron pituus lasketaan ensimmäisestä päivästä kuukautisvuodon alkamisen jälkeen seuraavan kuukautisvuodon ensimmäiseen päivään. Kuukautisvuodon pituus voi vaihdella muutamista päivistä viikkoihin.
Naisella on syntyessään noin 400000 munasolua. Kun nainen on lisääntymisikäinen, näistä kypsyy kuukausittain yleensä vain yksi munasolu sillä munasarjoissa on eri kypsymisvaiheissa olevia munasoluja. Ovulaatiossa munarakkula alkaa kypsyä ja puhkeaa. Näin munasolu irtoaa naisen munasarjasta aivojen tuottaman luteinisoivan hormonin nopean lisääntymisen vuoksi, vuorotellen joko vasemmasta tai oikeasta munasarjasta. Riippumatta kuukautiskierron pituudesta munasolu irtoaa yleensä 12-14 päivää ennen seuraavia kuukautisia.
Kun luteinisoivan hormonin määrä on suurimmillaan, tapahtuu ovulaatio kahden vuorokauden sisällä ja tällöin on suurin mahdollisuus tulla raskaaksi. Ovulaatiotestit ovat oiva apu hormonin määrän määrittämiseen virtsasta.
Mikäli epäilet olevasi raskaana, ovat raskaustestit nopea ja luotettava tapa varmistaa raskaus
